Wettenranta (pv. 8.2.2014)
:: Esittelyt
Sivu 1 / 1
Wettenranta (pv. 8.2.2014)
Hei ja tervetuloa kennel Wettenrannan esittelyyn! Wettenranta on mäyräkoiria ja venäjänvinttikoira kasvattava pieni kotikenneli Varsinais-Suomessa Salossa. Omistajapariskunnalla on aina ollut koiria ja etenkin isäntä on kova metsämies. Kennelnimi rekisteröitiin keväällä 2009. Omaksi roduksi on jostain syystä muodostunut pitkä- ja karkeakarvaiset mäyräkoirat sekä borzoi eli venäjänvinttikoira. Uusimpana kiinnostuksenkohteena on dalmatiankoirat. Pentueita ei synny liukuhihnalta, vaan ainoastaan sopivin väliajoin ja hyvin valituista sekä palkituista vanhemmista. Kilpailemme koiriemme kanssa aktiivisesti ja harrastamme metsästystä.
Pihalla on hyvin aidattuja koiratarhoja, joissa on isot kopit. Kaikki koiramme pääsevät kuitenkin päivittäin sisälle taloon, ja ovat muutenkin mukana ihmisten kanssa lenkeillä ja tallissa. Metsästysmaastot ovat monipuoliset.
Pihalla on hyvin aidattuja koiratarhoja, joissa on isot kopit. Kaikki koiramme pääsevät kuitenkin päivittäin sisälle taloon, ja ovat muutenkin mukana ihmisten kanssa lenkeillä ja tallissa. Metsästysmaastot ovat monipuoliset.
• venvin u. Sangria Carpe Diem, 2v, puna-valkoinen, i. Sangria Armageddon, e. Wind Vane’s C’est La Vie
• dalmat n. Duchess Jewel of Denial, 3v, ruskeapilkullinen, i. Quincy's Triple Chance, e. Duchess Esmeralda
• venvin n. Canis Major Chardonnay, 3v, musta-valkoinen, i. Canis Major Alekso, e. Lazarus’ May It Be
• venvin n. Wetten Crazy Cupid Love, pentu, musta-valkoinen, i. Sangria Carpe Diem, e. Canis Major Chardonnay
• pitmäy n. Caesar's Kleine Ahnung, 7kk, punainen, i. Little Warrior of Giglio, e. Caesar's Hazelnut
Kuten sanottu, pentueita syntyy melko satunnaisesti kysynnän mukaan. Kaikki jalostuksessa käytettävät koirat tutkitaan tarkkaan, ja tulosten perusteella mietitään kannattaako pentuja edes teettää. Ainakaan näillä näkymin emme itse järjestä kilpailuja. Tulevaisuudessa saatamme kuitenkin harkita luola- ja ajokokeiden järjestämistä.
A - Wetten borzoit, s. 27.2.2014i. Sangria Carpe Diem - e. Canis Major Chardonnay
u. Wetten Poison Ivy, om. Sylvi
n. Wetten Estrangeloved, om. Elvi
n. Wetten Crazy Cupid Love, om. felissa
n. Wetten Petty In Pink, om. Bam.
felissa- Viestien lukumäärä : 85
Liittynyt : 22.10.2013
:: Esittelyt
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa